Kuudes on tehnyt vuosien ajan tiivistä yhteistyötä julkishallinnon organisaatioiden kanssa sekä palvelutarjonnan kehittämisessä että brändinrakennuksessa. Nyt tämä työ jatkuu iloksemme yksittäisten hankkeiden lisäksi laajoilla palvelumuotoilun sopimuskumppanuuksilla, joita Helsingin ja Turun kaupungit ovat julkishallinnon edelläkävijöinä lähteneet toteuttamaan.

Olemme mukana kolmessa laajassa palvelumuotoilun kehittämiskumppanuudessa

Kuudes on ainoana palvelumuotoilutoimistona mukana sekä Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan muotoilupalveluiden että Turun kaupungin palvelumuotoilun puitesopimuksissa, joihin meidät valittiin vaativien kilpailutusten kautta parhain laatupistein. Olemme myös kumppanina Helsingin kaupunginkanslian palvelumuotoilun puitesopimuksessa (entinen Oiva Akatemia).

Tähtäimessämme pysyvät, positiiviset vaikutukset julkiseen sektoriin

Meillä Kuudennessa nämä usean vuoden mittaiset kumppanuudet nähdään tärkeänä mahdollisuutena vaikuttaa pitkäjänteisesti julkisen sektorin uudistamiseen ja ennen kaikkea asiakaslähtöisyyden tavoitteen aitoon toteuttamiseen.

Palvelumuotoilu vie asiakaslähtöisyyden tavoitteesta käytännön teoiksi

Uskomme yhdessä asiakkaidemme kanssa, että palvelumuotoilu on erinomainen keino vastata julkishallinnon muutospaineisiin ja kansalaisten kasvaviin odotuksiin. Se on lähestymistapa, jolla asiakaslähtöisyyden tavoite siirtyy käytännön teoiksi ja joka auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia ja luomaan toimivia ratkaisuja muuttuvassa toimintaympäristössä. Onkin todella ilahduttavaa, että muotoiluajatteluun panostamiseen on julkisella sektorilla nyt laajasti herätty.

Kokeile, opi, onnistu!

Me Kuudennessa olemme jo käärineet hihat ja lähteneet innolla uudistamaan julkisen sektorin toimintaa kumppaneidemme kanssa palvelumuotoilun keinoin. Kannustamme samalla muitakin julkisen sektorin organisaatioita tutustumaan tähän lähestymistapaan. Palvelumuotoilu ei ole rakettitiedettä, vaan liikkeelle voi lähteä vaikkapa eri osapuolten avoimella, aidolla osallistamisella palveluiden suunnitteluun sekä nopeilla kokeiluilla, joita tehdään jo palveluiden varhaisessa kehitysvaiheessa.

5 periaatetta julkishallinnon kehityshankkeiden johtajille

Kokemustemme mukaan uudenlaisen toimintakulttuurin rakentaminen palvelumuotoilun periaatteisiin nojaten ei ole aina helppoa. Näitä viittä periaatetta noudattamalla asiakasorganisaatiomme ovat kuitenkin onnistuneet tavoitteissaan:

  1. Ota organisaatiosi laajasti työhön mukaan, jotta palvelumuotoilun periaatteet jalkautuvat aidosti työkulttuuriin ja palveluiden käytännön toteutukseen.
  2. Jalkaudu itse kentälle ja kehitystyöhön, kuten asiakashaastatteluihin. Yksi kohtaaminen voi opettaa paljon enemmän kuin läjä raportteja.
  3. Jaa organisaatiollesi muiden kokemuksia ja palvelumuotoilutyön tuloksia. Ne kertovat parhaiten, miksi tätä työtä tehdään, eivät määritelmät ja metodit.
  4. Usko asiaasi. Palvelumuotoilutyö ei toimi kuorrutuksena, vaan on tulokset jäävät ontoiksi, jos johto ei itse aidosti usko asiakaslähtöisen ajattelun ja yhdessätekemisen voimaan.
  5. Ole kärsivällinen. Uudistuminen ei tapahdu yhdessä hankkeessa, vaan uudenlainen asiakaslähtöinen identiteetti ja toimintakulttuuri rakentuvat julkisen sektorin organisaatioihin vähitellen, hyvien kokemusten, pilottiprojektien ja asennemuutoksen myötä.

Kerromme mielellämme kokemuksistamme lisää ja olemme mukana tukemassa hankkeitasi.

Ota yhteyttä:
Paula Hupponen
Senior Service Designer
paula.hupponen@kuudes.com
+358 50 328 4054