Kuudeslaisten arkea ovat paitsi monentyyppiset asiakasprojektit, myös työskentely pitkäaikaisesti osana asiakkaan tiimiä. Monesta kokeneesta asiantuntijastamme onkin tullut asiakasorganisaationsa luottohenkilö.
Kuudennen Paula Hupponen on monialainen muotoilun, strategisen kehityksen ja ennakoinnin ammattilainen. Paula on työskennellyt Ylellä johtavana konsulttinamme vuodesta 2021. Kysyimme Paulalta kaksi kysymystä Ylen ja Kuudennen yhteistyöstä.
Millaisessa roolissa olet työskennellyt Ylellä?
“Olen työskennellyt usean vuoden Ylen Strategia ja asiakkuus -yksikössä, joka vastaa esimerkiksi yhtiön strategisesta suunnasta ja tarjonnan asiakaslähtöisestä kehittämisestä. Toimin osana tiimiä, jonka tehtävänä on mm. ymmärtää tulevaisuuden asiakastarpeita ja auttaa Yleä muovaamaan palveluportfoliotaan näitä tarpeita vastaavaksi.
Omassa työssäni olen esimerkiksi luonut keinoja toimintaympäristön muutoksen ymmärtämiseen ja sen vaikutusten analysointiin. Olen myös vienyt tätä ymmärrystä käytäntöön lukuisissa strategisissa muutosprojekteissa mm. yhtiön ylimmän johdon kanssa.”
Mikä työssäsi on ollut erityisen kiinnostavaa?
“Yle on hyvä esimerkki organisaatiosta, jonka on kyettävä luomaan nahkaansa uudelleen toimintaympäristön muutoksen myötä. Onkin ollut todella kiinnostavaa ja palkitsevaa auttaa yhtiötä rakentamaan työkaluja ja rakenteita tämän muutoksen ymmärtämiseen ja edistää tulevaisuusajattelua laajasti yleläisten parissa.”
Paulan työ Ylellä valmistuu vuoden lopussa ja hän palaa Kuudenteen valmiina uusiin asiakasprojekteihin.